torstai 25. huhtikuuta 2013

Ruotsin valintakoe

Pääsykoeaika on täällä. Rakkaat kollegani eli muut opiskelijalähettiläät ovatkin lähestyneet aihetta blogeissaan. Minä en ole vielä kirjoittanut ruotsin puolen pääsykokeista, joten teen sen nyt.

Tässäpä ensiksi ruotsia opiskelemaan hakeneille varmasti tuttukin linkki, eli tietoa ruotsin kielestä ja sen valintamenettelystä. Sieltä nähdäänkin että valintakoe on tänä vuonna 23.5.2013 klo 8.30–14.45 Seminaarinmäen kampuksella, päärakennuksella saleissa C 1 ja C2. Melko tarkalleen kuukausi on siis vielä aikaa, ja se riittää kyllä vielä.

Tältä sivulta löytyy myös linkki valintakoeaineistot listaavalle sivulle. Tänä vuonna aineistona on Hanellin Det går hårt. Finlandssvenska ur ett sverigesvenskt perspektiv. Pikavilkaisulta teksti näyttää ihan mukavan haasteelliselta, etenkin mikäli lukioaikoina ei ole lueskellut juuri muuta kuin mitä opetukseen on kuulunut. Minä itse en kouluaikoina käyttänyt ruotsia mihinkään muuhun kuin siihen mitä koulussa tehtiin, ja omaa valintakoeaineistoani tulkkailinkin sitten jonkin aikaa. Tasoni oli kyllä varmaankin myös muutenkin heikompi kuin muiden kanssani aloittaneiden.

Kun tätä tai muita aineistoja lähtee lueskelemaan, kannattaa käyttää reilusti aikaa ja ottaa asiat oppimisen kannalta. Itse en selvinnyt ilman sanakirjaa, siis en oikein saanut omasta aineistostani kunnollista kuvaa ilman että tarkistin todella monta sanaa. Hidasta se olikin, mutta toisaalta, opin paljon itselleni täysin uusia sanoja. Lisäksi, kun sanan kerran tai ehkä kahdesti joutuu tarkistamaan sanakirjasta, on se myöhemmillä kerroilla helppo palauttaa mieleen kontekstista. Jos aineiston lukemisessa taas ei ole ongelmia ja sanat voi helposti arvata kontekstista oikein, sanakirjan kanssa on turha nyhvätä.

Ensiksi kun saa jonkinlaisen tolkun aineistosta, siis ymmärtää mistä on kyse jne, on hyvä lähteä lukemaan tekstiä jäsennellen ja ryhmitellen. Itse olen itselleni sopivia opiskelutekniikoita ja -strategioita kehitellessäni todennut hyväksi mm. sellaisen tyylin, että painaa mieleen kuinka monta tiettyyn asiaan liittyvää syytä, seurausta tai muuta asiaa kirjoittajat käyvät läpi. Esimerkiksi, suomalaisen sosiaalipolitiikan muotoutumiseen vaikutti kuusi historiallista tekijää. Ne olivat (se), (se),  (se) ja.... Tällä tavalla kannattaa yrittää vetää yhteen isompia ja pienempiä kokonaisuuksia ja se auttaa palauttamaan ne muistista sitten kokeessa. Itse nimittäin usein luin materiaaleja niin että joo, joo, ymmärrän, okei, mutta vaikka olinkin ymmärtänyt kaiken ihan hienosti, en osannut enää palauttaa asioita muistista, koska en oikeastaan koskaan ollut asettanut niitä sinne. Vet ni vad jag menar?

Sinänsä tämä valintakoe ei tunnu eroavan niistä tenteistä mitä oppiaineessa myöhemmin tulee vastaan. Tämä materiaali ei tietenkään ole kovin laaja (vaikka tuntuukin pitkältä ja syökin aikaa) ja aihe on hyvin tarkka, mutta muutoin opiskelu on tietyiltä samanlaista kuin kirjatentteihinkin opiskelu tulee olemaan.

Luetpa tätä tekstiä nyt keväällä 2013 tai vuosien päästä, heitä loppuun kommentti tai kysy mikäli jokin mietityttää. Vastaan mielelläni.

Motivaatiota ja innostusta lukemiseen ja onnea valintakokeisiin!

Käy lukemassa muiden lähettiläiden mietteitä valintakokeista:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti