maanantai 18. helmikuuta 2013

Opiskelija-asunnot


Opiskelijat asuu luukuissa, jotka on yleensä soluja tai yksiöitä. Jos opiskelujen edetessä on onnistunut löytämään itselleen miehen tai naisen, saattaa luukun jakaa yhdessä tämän kanssa. Jotkut asuu kommuuneissa, mutta ne on hipeille.

Eka opiskelijakämppä uudessa kaupungissa on vanha ja kaukana kaikesta, esimerkiksi Keltsussa. Taksi on niin kallis ettei sitä voi edes harkita, joten baarista on pakko lähteä kotiin ennen yhtä jotta ehtii viimeiseen bussiin. Opiskelijakaverit käy kylässä kerran ennen kuin muutat pois. Matkalla bussissa ne ihmettelee että miten tää voi olla näin kaukana ja onko tämä edes kaupunkia.

Asuin solussa 2005. Se oli kaukana ja vanha.

Jos kämppä ei ole kaukana ja sulla on siihen varaa, se on luultavasti solu. Solukämppis on aina outo. Se käy vessassa silloin kun sinä et ole yhteisissä tiloissa. Toinen teistä tiskaa liian harvoin. Joskus eksytte keittiöön yhtä aikaa ja tutustutte, mutta se johtuu erikoisista olosuhteista, kuten siitä että on keskiyö. Liikkuu myös huhuja siitä, että kämppikseen tutustuu ja sen kanssa on mukava viettää aikaa, mutta näitä ei ole vahvistettu. Joka tapauksessa on hyvä muistaa, että oma kämppis on luultavasti silti parempi kämppis kuin Ivan.

Toinen solu, 2007. Tämä oli ihan mukava luukku.

Solukämpässä tai kaukana muusta asutuksesta asuessa selailee asuntokohteita ja miettii mikä olisi paras ja mikä olisi toisiksi paras. Yksiöjono on kuitenkin pitkä kuin nälkävuosi. Opiskelijan ilo on ylimmillään kun yksiön vihdoin saa, ja vuokra ylittää korkeimmatkin odotukset. What I mean is, vuokra on korkeampi kuin olisit osannut kuvitellakaan. Kesätöistä saadut tienestit auttavat vuoden yli, jos et ole tuhlannut niitä jo. Lainaa ei ota kukaan, kun vanhemmat muistavat vieläkin 90-luvun laman.

Ensimmäinen asunto Jyväskylässä 2010.

Opiskelija muuttaa usein. Tämä pakottaa elämään minimalistisemmin ja tyhjentämään kaapeista turhat tavarat. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos tavaroita ei ole tarvinnut edellisen muuton jälkeen, ne voi seuraavassa muutossa antaa pois. Muuttoavuksi joutuvat ne kaverit, jotka eivät hoksaa kieltäytyä. Ainakin ne palkitaan ruhtinaallisesti. Kyllä kahdeksan euron pizza on kahdeksan tunnin työstä vähintäänkin reilu palkkio.

Ne, jotka seurustelee, ei asu yksiöissään kauaa, vaan pitävät pian yhteistuparit siippansa kanssa. Yhteiseen kämppään muutto saattaa tarkoittaa taas kämppää joka on vanha ja/tai kaukana kaikesta. Jos käy töissä, voi joskus ostaa jonkun huonekalun ja käydä syyslomalla Amsterdamissa. Opiskelu jää taka-alalle. Jos vähän aikaa tekisi täyttä päivää, saisi uuden sängyn osamaksut maksettua.

Yhteinen asunto poikaystävän kanssa, 2012.

Tulevaisuudessa häämöttää valmistuminen. Sitten muutetaan pois opiskelija-asunnosta ja ostetaan talo tai asunto. Jos ei ole varma että saa oman alansa töitä, tulevaisuus pelottaa.

Onneksi nyt vielä voi asua luukussa.

Lisää luettavaa:

Lähettiläs-Heli on kirjoitellut Kortepohjasta ja opiskelija-asunnoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti